”En ollut suunnitellut, että lähtisin tavoittelemaan montaa ällää”

Salla Skön, ylioppilas (2015)
Muuramen lukio, Muurame

”Alunperin mä aioin käydä lukion neljässä vuodessa, että olisi helpompi ehtiä treenaamaan koripalloa ja opiskella samaan aikaan. Heti lukion alussa mulla meni kuitenkin polvi, ja mä olin jo ehtinyt jättää pari sellaista pakollista kurssia välistä, joita ei olisi saanut kirittyä ellei olisi suorittanut niitä itsenäisesti. Siinä polvea kuntouttaessani vaan päätin, että nyt opiskelen sitten kaiken mikä kiinnostaa ja luen enemmän näitä kursseja.

Ihan peruskoulusta lukioon mä oon aina tykännyt matikasta. Se on semmoista sopivan haastavaa ja ne tehtävät on soveltavia, eikä niitä voi osata ulkoa. Tavallaan se jännittääkin vähän kokeissa, että sieltä voi periaatteessa tulla mitä tahansa kysymyksiä. Niihin pitäisi pystyä sitten vastaamaan.

En ollut suunnitellut, että lähtisin tavoittelemaan montaa ällää. Mä lähdin tekemään niissä kirjoituksissa parhaani. Joistakin aineista, kuten pitkästä matikasta, mä kyllä oikeasti halusin sen ällän.

Ylen Aamu-TV:stä kuvattiin mua samalla, kun sain tietää ne tulokset. En ollut katsonut niitä etukäteen ollenkaan, ja kun päädyin siitä sitten suoraan telkkariin niin olihan se vähän jännä tilanne. Niillä aineilla on sellaset ihme kirjainlyhenteet, niin hämmennyin vaan ensin hirveästi, kun en edes ymmärtänyt, mikä mikäkin aine on. Mun piti kysyä sitä meidän koulusihteeriltä. Mietin ekojen ällien kohdalla pitkään, että okei, noi oli mulle ne helpoimmat aineet. Varsinkin tänä keväänä mä mietin, että voiko mulla jatkua niin hyvä tuuri, että saankin noita älliä lisää. Vaikka eihän se välttämättä ole tuurista kiinni, mutta olihan siinä silleen, että onko tää nyt oikeasti totta?

En ole ikinä lukenut niin paljon, kuin silloin kun luin pääsykokeisiin. Mä en oikeastaan ehtinyt tehdä muuta: nukuin, heräsin aamulla, aloin lukemaan ja tekemään tehtäviä, käytin koiraa lenkillä, tulin lukemaan tai tekemään tehtäviä, pidin vähän taukoa, menin valmennuskurssille, tulin sieltä ysin aikaan kotiin, chillailin vähän ja menin nukkumaan. Ei se nyt ihan joka päivä ollut tommoista rumbaa, mutta oikeasti se kevät oli lähinnä vaan tiivistä lukemista. Pääsykokeet eivät kuitenkaan oikeastaan stressanneet mua, koska mä vaan tiesin, että tää on paras, minkä mä pystyn tekemään. Että jos mä en niillä pärjää niin sitten en vaan pärjää, että sitten pitää vaan yrittää uudestaan tai keksiä jotain muuta.

Heinäkuussa sain tietää, että mä olin päässyt lääkikseen. Siinä piti sitten äkkiä etsiä asunto Tampereelta. Siellä esittelyssä, missä kävin, oli monta muutakin, jotka olisivat halunneet vuokrata sen asunnon. Se oli kyllä tosi hyvä hetki, kun se vuokranantaja soitti mulle ja kertoi, että mä saisin sen.”