”Kallio on tehnyt mulle tosi hyvää”

Lenita Susi, abiturientti
Kallion lukio, Kallio

”Yläasteella musta tuntui, että en edes kuulunut sinne. Oli koko ajan sellainen olo, että mä en ole osa tätä. Yläasteella vallitsee useimmiten jonkinlainen hierarkia ja se, missä kohtaa sä olet siellä, vaikuttaa aika paljon siihen, millaista elämänlaatu on sillä hetkellä. Mä olin se taiteilijaernu.

Aloitin näyttelemisen 6-vuotiaana Vekarateatterissa. Äiti ajatteli, että se on hyvä harrastus ja laittoi mut ja mun siskon sinne. Vuoden päästä siitä mä päätin, että näytteleminen on niin mun juttu.

Jotkut koulussa varmasti ajattelee, että pitää olla parempi kuin muut koulukaverit, että pärjää. Näyttelemisessä kuitenkin ratkaisee tosi paljon se, minkä tyyppinen ihminen on ja miltä näyttää. Roolittajat etsivät usein sitä yhtä tiettyä naamaa, mikä niillä on mielessä. Silloin on paha vertailla itseään muihin, kun me kaikki näytetään niin erilaisilta ja ollaan niin eri henkisiä.

Kallio on tehnyt mulle tosi hyvää. Oon saanut todella hyviä kavereita ja musta tuntuu, että saan olla just sellainen kun haluan olla ja puhua sellaisista asioista, jotka musta tuntuu tärkeiltä. Kalliossa on vähän sellaista, että pitää pitää puolensa, jotta saa äänensä kuuluviin. Mutta kun kaikki ovat niin innoissaan omista asioistaan, niin se on antanut myös mulle rohkeutta siihen, että mäkin voin olla innoissani ja mäkin voin sanoa, mitä mieltä mä olen.

Välillä meillä on koulussa yläsalireivit, jolloin yläsaliin kertyy pikkuhiljaa tanssijaporukkaa ja sitten vaan pistetään musaa ja kaikki vaan tanssii ja tekee omia juttuja. Ne hetket ovat olleet ihania. Paras hetki oli kuitenkin, kun sain tehtyä mun oppilasohjaustyönä oman näytelmän. Se kertoi tytöstä, joka rakastui unimaailmaan eikä enää halunnutkaan herätä. Sitten ne unet ja todellisuus alkoivat sekoittua. Se meidän porukka oli ihan mahtava, mä olen todella ylpeä mun näyttelijöistä ja siitä, että ihmiset tykkäsi siitä lopputuloksesta.

Haluaisin päästä vuoden tai parin päästä opiskelemaan Teatterikorkeakouluun. On olemassa myös yksi sellainen nuortenkirja kuin Käärmeenlumoaja, josta ei ole tehty leffakäsistä. Jos se pääsisi tuotantoon joku päivä, niin mun unelma olisi päästä näyttelemään siinä.

Jos mulla on ollut lukiossa sellainen hetki, että mun ei ole tehnyt itse mieli tehdä taidetta, niin mä oon pystynyt ottamaan sen kirjan ja sulkeutumaan omaan maailmaani. Olisi ihanaa päästä näyttelemällä siihen maailmaan oikeasti sisälle.”