”Menin pää edellä kylmään veteen”

Viljami Miekkavaara, abiturientti
Viitasaaren lukio, Viitasaari

”Lapsena olin sellainen hiljainen takapulpetin poika. Pystyin helposti viettämään tosi paljon aikaa kotona koneella ja vaan pelaamaan netissä. Ei se mua silloin häirinnyt.

Yläaste oli tosi ristiriitaista aikaa, sellaista vuoristorataa. Oli se välillä ihan kivaakin, esimerkiksi seiskaluokalla. Mä oon aina ollut ihan semihyvä koulussa, mutta välillä tuntui, että kavereita olisi voinut olla enemmänkin. Koin silloin olevani liian sosiaalinen ihminen siihen, että nyhjään kotona. Enimmäkseen odotin, että lukio alkaa.

Mä oon tuntenut meidän Järvi-Suomen piirin varapuheenjohtajan, Miksun, jo päiväkodissa. Me asutaan 200 metrin päässä toisistamme, meiltä näkee melkein niiden talolle. Miksu on ollut jo kaksi vuotta SLL:n toiminnassa mukana, ja aina kun se on lähtenyt johonkin liiton tapahtumaan, mä oon miettinyt, että pitäisiköhän munkin lähteä.

Viime vuonna Järvi-Suomen piirin silloinen puheenjohtaja Niina lähetti kaikille meidän alueen lukiolaisille sähköpostin, jossa markkinoitiin aktiiviviikonloppua Jyväskylässä. Mä mietin, että no miksi ei. Sitten mä lopulta lähdin sinne tapahtumalle, ja siellä oli tosi hauskaa. Aloin käydä kokouksissa, ja kun oli mun toinen kokous, siellä päiviteltiin sitä, miten meillä ei välttämättä ole piirihallitusta tai puheenjohtajistoa ensi vuodelle.

Mä en tiennyt oikeasti mitään liiton toiminnasta, en mitään muuta kuin mitä olin nähnyt uuden aktiivin silmin. Se oli kuitenkin tosi jännää, ja mulla oli sellainen olo, että haluan kokeilla. Siinä menin sitten pää edellä kylmään veteen. Ei se välttämättä ollut mitenkään huono asia – kyllä tääkin järjestö kaipaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät tiedä, miten joku asia on tehty aikaisemmin.

Alkuvuoden mä vedin ihan älyttömän kovalla draivilla. Mä ja Miksu laskettiin myöhemmin, ettei meillä keväällä ollut yhtäkään päivää, jolloin me ei oltaisi puhuttu piirijutuista. Me tehtiin kahdelta yöllä mielipidekirjoituksia ja annettiin tälle hommalle tosi paljon.

Keväällä tuli semmoisia hetkiä, että olisi tehnyt mieli vaan lyödä ihmisiä kokousnuijalla päähän.

Lukiolaisten Liitto on mulle välillä pakopaikka. Ne ihmiset ei ole nähneet sua jossain ala-asteella. Se on tosi vapauttavaa. Jos mä en olisi lähtenyt SLL:n toimintaan mukaan, mulla olisi paljon vähemmän ihmisiä, joille mä pystyisin soittamaan, kun mun on pakko puhua jonkun kanssa.”