”Tämän kaiken jälkeen on vähän vahvempi ihminen”

Elli Veijalainen, 3. vuosikurssin opiskelija
Parolan lukio, Hattula

”Koulussa mä palelin aina tosi paljon, mutta yksi amiksen opettaja kielsi mua pitämästä takkia sisällä. Kuulemma toisin takin mukana luokkaan sisälle kosteutta. Sitten kun oli sellainen päivä, ettei ollut kosteutta ollenkaan, se ei enää keksinyt hyvää syytä sille. Se sanoi vaan, että mun on pakko ottaa takki pois.

En oikein osaa sanoa, miten se kiusaaminen alkoi. Mutta sen vaan huomasi, että aloin olemaan sellainen silmätikku. Joskus se opettaja esimerkiksi väitti luokan edessä, että mä en olisi tehnyt jotain hommaa, ja kun sanoin sille vastaan, se vaan ignoorasi mut. Mua väitettiin hankalaksi ja sanottiin, että mä olin tässä se ongelma.

Viimeinen pisara oli se, kun se opettaja veti mua hiuksista tunnilla muiden nähden. Meillä oli ollut tauko loppumassa siinä ja istuin tuolillani jalat kaverin pulpetilla, jolloin se opettaja käveli sieltä takaapäin niin, että en edes nähnyt sitä mitenkään, ja veti mua kaksi kertaa hiuksista. Se tuli ihan puskista, siinä ei edes ollut ollut ennen sitä mitään riitatilannetta tai konfliktia. Mä kerroin tapahtuneesta äidille. Äiti soitti iskälle ja iskä soitti rehtorille. Rehtori sanoi, että osastonjohtaja ottaa asian hoitoonsa.

Kävin juttelemassa osastonjohtajan kanssa, ja se ei ottanut kuuleviin korviinsa sitä, että se opettaja olisi kiusannut mua. Me tehtiin mun vanhempien kanssa rikosilmoitus ja mä suostuin sovitteluun, koska ajattelin, että annan sille opettajalle kuitenkin mahdollisuuden. Me oltiin kerran siellä sovittelussa ja se opettaja ei suostunut edes kunnolla pyytämään anteeksi – väitti vain, ettei se ole tehnyt mitään väärää. Meidän oli tarkoitus mennä toiseen sovitteluun, mutta se ei ikinä ilmestynyt sinne, joten koko asia jäi vaan auki.

Mulle annettiin sieltä koulusta käytännössä vaihtoehdoiksi, että joko kestän sen opettajan kanssa tai vaihdan alaa. En kuitenkaan halunnut jäädä sinne opiskelemaan, koska se kohtelu tuntui niin pahalta. Siinä vaiheessa, kun mulle selvisi tää tilanne, haut toisen asteen koulutukseen oli jo kaikki mennyt. Ainut vaihtoehto, mikä oli siinä jälkihaussa järkevää, oli mennä kokonaan lukioon.

On tästä hyvääkin seurannut. Tuntuu, että on tämän kaiken jälkeen vähän vahvempi ihminen kuin aikaisemmin, ja mulla on sellainen olo, että voin hakea ihan minne vaan opiskelemaan ja tehdä ihan mitä vain haluan. Tavallaan on hassua, että mä edes joskus pelkäsin, etten pärjäisi lukiossa. Nyt oon huomannut, että joissain aineissa on helppokin saada hyviä numeroita ilman, että tarvitsee edes kauheasti panostaa.

On ollut kuitenkin tosi kivaa, kun meillä on lukion kanssa yläaste samassa rakennuksessa. Mä pääsen aina käymään siellä kässänluokassa, kun haluan. Siellä voin sitten tehdä niitä juttuja, joista tykkään tosi paljon.”