”Voinkohan mä laittaa hashtagiksi finnishgirlin”

Maria Saramäki, abiturientti
Savolinnan taidelukio, Savonlinna

”Kannus on tosi pieni paikka. Silloin kun me asuttiin siellä, niin olisikohan siellä ollut mun lisäksi kaksi nuorta tummaihoista. Kun me muutettiin Tansaniasta Suomeen, mä en osannut yhtään suomea. Oon kuitenkin aina ollut sosiaalinen, ja silloin kun oltiin pieniä niin sitä vaan leikittiin, eikä varsinaisesti tarvinnut sitä puhetta. En mä muista, että olisin ollut ikinä silloinkaan yksin.

Olin ehkä toisella tai kolmannella luokalla, kun tämmöiset vanhemmat pojat kiusas minua. Ne saattoi vaikka kaupungilla tai kylällä huutaa, että ’painuppa nyt kotimaahasi’. Mutta kun mä olin vielä aika pieni, niin en välttämättä aina älynnyt, mitä ne sillä meinasivat.

Aina tommoisista jää kuitenkin jotkut arvet. Mun oli tosi pitkään vaikeata olla poikien lähettyvillä. Kyllä mulla on nyt kavereita, jotka on jätkiä. Mutta silloin kun mä tutustun niihin, niin mua pelotti, että mitä ne ajattelee musta. Että pitääkö ne mua nyt vaan yhtenä neekerinä vai ihan perusihmisenä.

Nyt mun epävarmuus omasta ihosta on oikeastaan mennyt ohi, eikä mua enää jännitä olla poikien seurassa. Kun pääsin ysin jälkeen lukioon, huomasin, että mun ihonväri on hyvä ja kaunis asia. Yritän koko ajan miettiä niitä hyviä puolia mun ihosta – just kaikkea, että mä en pala ja tämmöistä. Että olisin vaan ylpeä siitä ihonväristä, siitä miten hyvin värit sopii mun ihoon.

Välillä mietin sitä, että oonko mä tarpeeksi hyvä. Mä saatan luovuttaa tosi helposti, jos en pidä itseäni tarpeeksi hyvänä, vaikka muiden mielestä mä olisin jossain hyvä. Mulla on tarve todistaa ihmisille, että pystyn samaan tai pystyn parempaan. Yritän antaa sen olla vaikuttamatta. Saatan kattoa jotain mun kuvistyötä ja olla silleen, että onkohan tää tarpeeksi hyvä. Ja sitten mä oon silleen, että on tää. Mutta jos en saa siltä asialta rauhaa, niin sitten teen sen työn uudestaan parempana, enkä tee niitä samoja virheitä.

Jos mä laitan Instaan kuvan itsestäni, niin mietin, että voinkohan mä laittaa tähän nyt hashtagiksi finnishgirlin, koska mä en näytä finnishgirliltä. Sitten mä oon silleen, että voinko mä nyt laittaa tähän africangirl, koska en ole täysin sitäkään.

En mä välttämättä itseäni täysin suomalaiseksi koe. En sen takia, että mä en ole biologisesti täysin suomalainen, vaan sen takia, että mussa tulee aina olemaan se pieni osa muuta kulttuuria. Sitä Afrikan kulttuuria.”